torstai 10. joulukuuta 2015

Mekko vanhasta paidastani



Tätä paitaa olen säästellyt tämän tytön raskausajasta lähtien, eli kohta kuusi vuotta :) Se ei oikeasti ollut raskausajan paita, mutta oli niin iso ja isohihainen, ettei sitä voinut raskausajan jälkeen yksinkertaisesti mielellään käyttää. Säästin sen tuunattavaksi. Ja kun kaivoin kaappia kaivaakseni kirjontalankoja edellisiin pussukkaprojekteihin, tuli paita vastaan. Aloin vain haaveilemaan kunnon lampuista ja valoista, sillä meillä on joka paikassa niin pimeää, ettei valo riitä millään.... Ja lopuksi paljastan itsestäni järkyttävän kuvan, jotta paidan alkuperäinen malli näkyy...

Ei muuta kuin hihat pois ja kuminauhaa tilalle!
Kun kuumeinen tyttö heräsi päiväunilta, pääsi hän heti malliksi. Kuvaussession piti siis olla nopea ja karkki palkinnoksi kuumeiselle tytölle.


Vyötäröllekin ompelin kuminauhaa samoin kuin kaulukseen ja hihansuihin, mekko laskeutuu takaa ihan hauskasti, vaikka kangasta on reilusti.


 Ja on kuulemma mukava päällä :) Pehmeä kangas, totesi tyttö. Niinpä! Vanhat vaatteet ovat ihania. 
Ja jäljellä vain hihat... Niistäkin voisi jotain tehdä, koska kangas on todella pehmeä! ne näyttävät ihan lahkeilta...


Ja tällaisen piparikalenterin bongasin vuodelta 2009, kun etsin seuraavaa kuvaa...



Tässä. Minä jouluna 2009 sama paita päällä. 
Oli silloin mukava, kun ei mistään puristanut....Isot pussihihat, niissäkin tosiaan riittää kangasta :)
Eli tyttö mahassa ja tyttö mallina. Hauskoja muistoja...

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pienemmällekin pussukka



Tässä on pienemmän jumppapussukka :) Tuli hieman suttuisempi kuin paperipiirros oli. Oli vaikeampaa tehdä pienempää jälkeä ja tiheämpi ruutuiselle kankaalle. En kuitenkaan lähtenyt purkamaan, vaan otin homman harjoituksena. Ja tämä oli tosiaan mummon vanhoja tyynyliinoja. Ihanan herkkää ja pehmeää ruusukangasta, eikä varmasti sekoitu päiväkodin vilinässä kavereiden pussukoihin! Piirtelin paperille lisää nimiä, josko ehtisi vielä joululahjoja kirjailemaan!

Ja ihanaa minkä huomion twitterpeittohaaste sai Kodin kuvalehden netissä. Palautetta tuli viestein tuttavilta, jotka bongasivat jutun netistä omatoimisesti tai miehen facebookin kautta. Hauskaa! Ja kiitos kaikille huomiosta ja osallistumisesta haasteeseen jo etukäteenkin!



tiistai 8. joulukuuta 2015

Twitterpeittohaaste Kodin kuvalehden netissä


Twitterpeittohaaste pääsi Kodin kuvalehden nettisivuille!
"Yhdessä tehty tillkupeitto kertoo välittämisestä"

Täällä peiton idea, ja täällä peitosta lisää :)
Ja kaksi ensimmäistä peittoa löytyvät täältä1 ja täältä2
Tilkkuja on nyt kolmanteen sen verran, että kenkälaatikko on täynnä, eli lisää mahtuu vielä reilusti! Tammikuussa kasaan uuden peiton ja sen saa uuden elämänvaiheen aloittanut nainen. Peiton teema on 
Uusi elämä, unelma


Vinksin vonksin ja kiemuralla


Elämämme muljahti viime viikolla vinksin vonksin. Kotivuodet loppivat kuin seinään, kun mies sai uuden työn ja lapset päiväkotipaikan. En olisi uskonut, kuinka suuren tunnemylläkän voi päiväkotiin meno aiheuttaa. Ja nimenomaan äidille, ei lapsille. Tytöt olivat asiasta vain onnellisia. Yhtäkkiä vain kuskasimme porukkaa päiväkotiin, töihin, harrastuksiin ja yhdessäolon aika minimoitui kerrasta. Viime viikko oli siis melko opettelua ja kiirettä. Ja nyt se kiire loppui kuin seinään, kun lapsi tuli kipeäksi ja kotona ollaan hissukseen. Kuin aika olisi pysähtynyt. Ja nyt ehtii kummastella viime viikon tapahtumia....

Mutta tyttäret pienoiset tarvitsevat päiväkotiin erinäisen listan varusteita ja jumppapussin  jumppavaatteille. Siispä ryhdyin kaivelemaan kangaskaappia pyykkivuoren takaa. (Eli siis muutakin hommaa olisi ollut ;)...) Ensimmäisen tytön jumppapussi syntyi vanhoista verhoista ja toisen tytön pussiin käytin vanhan tyynyliinan. Ja tottakai piti pussi nimikoida. Piirtelin paperille kiemuraa ja tässäpä ensimmäinen pussukka. Kirjonta on yksi lemppareistani, en vain ole pitkään aikaan sitä harrastanut. Kiemuraa ja kukkasta tekee mieli jatkaa loputtomiin, että voipi olla, että jos tässä montakin päivää sairastetaan, tämä nimikirjailu saa osakseen lisää kukkaköynnöstä :) Nyt toisen pussukan nimen kimppuun kuitenkin ensiksi!



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Ihanan pehmeää Alpakkaa!


Joululahjoja valmistuu muutamia pikku hiljaa. Tänä vuonna ei ikävä kyllä ole aikaa kaikkia tehdä itse, mutta kovasti yritän sen minkä ehdin. Enempäähän ei ihminen pysty...

Mutta ostin muutama viikko sitten ihanaa Alpakka- lankaa! Voi miten siihen ihastuin! Olen tykästynyt perus seiskaveikkaan, koska se on lämmintä ja helposti saatavilla, mutta kylläpä Alpakka on pehmeää! Ohjeen nappasin kirjasta, jota esittelin täällä. Ja neuloin paksua lankaa nelosen puikoilla, "äkkiä valmis" -työ niin sanotusti!




Ja twitterpeittohaasteen tilkkumäärä kasvaa! Ihanaa! Ne eivät enää mahdu kenkälaatikkoon!! Jee!!!!



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joululahjakausi parhaimmillaan



Joululahjakausi on nyt kuumimmillaan. Haaveilen aina siitä, että kaikki lahjat olisivat itse tehtyjä. Mutta huomaan aina, siis ihan aina, heränneeni liian myöhään työstövaiheeseen. Lankoja on nytkin ties mihin hommaan, mutta jouluun on alle kuukausi aikaa..... Tuttiketjuja olen yrittänyt virkata, kun niitä on pyydetty useampi ja osa on karannut jo ilman kuvaamista omaan osoitteeseen. Nämäkin ovat ruskeaa lukuunottamatta varattu...  Nipsupäät olen tilannut nettikaupasta nimeltä Nappikauppa Punahilkka, siellä on tarvikkeiden lisäksi myös ohjeita ja ideoita.

Rättejä on syntynyt pari varatuliaisiksi. Paras rättilanka on mielestä bambu, ehdottomasti bambu :)
Onneksi pari muutakin lahjaa on jo puikoilla, mutta on myös turvauduttava ostolahjoihin - mutta ainahan voi vaihteeksi ostaa toisen tekemää käsityötä :)




Olen ihaillut teidän muiden blogissa jo niin ihanan jouluisia postauksia. Monet olette jo ehtineet laatimaan useamman lahjan tai jopa kalenteripostaukset blogiinne!
Tuttavani on muuten aloittanut aivan ihanan blogin nimeltä Lumisiivet! On taitava käsityöläinen, jolla on mahtavia ideoita ja taitavaa otetta kaikenlaiseen käsityöhön! 

Ja kiitos Satu taas ihanasta lähetyksestä 
Twitterpeittohaasteeseen!
Peitto alkaa saada palasia ja ihanan värikäs peitto taas tulossa! Täällä  ja täällä asiasta enemmän. 


Nyt on joulunodotus virallisesti alkanut ja ihanan vapauttavaa saada laittaa pikku hiljaa joulua sinne tänne. Erityinen tunnelma sydämeen ja kotiin <3


perjantai 27. marraskuuta 2015

Aarre iloinen!!!!



Kävimme tyttöjen kanssa kirpparilla viemässä tavaraa ja voi että minkä aarteen tyttöni löysi! 
Brion lasten kangapuut 8e!
Kotiintultua oli kiire katsoa laatikkoon, ja voi mikä ilo, kun olivat valmiina kasassa! Saimme heti aloittaa kokeilemaan hommaa. Loimia on sen verran jäljellä, että pari nukkekodin mattoa saa tehtyä ja sitten pitää perehtyä loimien laittamiseen. Onneksi oli ohjekirja tallessa. Hommasta innostuivat kaikki poikia myöten ja ensimmäiset rivit syntyivät yhteistyönä. Tässä innossa menee ainakin muutama ilta, pari joululahja-ajatustakin syntyi heti :)



Samalla tarttui Kirkkikseltä matkaan 2  neulonta- ja virkkauslehteä 20c kappale ja pannulappuja 2kpl/ 1e sekä villasukat 4e. Jollakin oli pöydässä ihan hirmuhalvalla pannulappuja, villasukkia ja lapasia, iso kasa ihan uusia. Oli pakko ostaa yhdet villasukat, mutta sinne jäi useammat piirakkasukat 5e/kpl ja miesten sukkia 6e kpl. Ihan sydäntä riipii, koska jo langat maksavat tuon verran - mutta toivottavasti joku löytää nuo aarteet joka niistä ilahtuu! Itse en niitä voinut ostaa kaikkia. Ja viime viikolla näin Tuulosen kirpparilla Tuuloksessa kirjoneulelapasia muistaakseni 10e kpl, että halvallapa nekin oli myynnissä. Ne jäi kyllä oikeasti harmittamaan, etten niitä ostanut... 




torstai 26. marraskuuta 2015

Ei mikään tavallinen sukka!



Tämä sukka ei ole mikä tahansa villasukka, vaan viimeintä design-tuotantoa oleva Upea sukka!
Meillä on kummityttöjen kanssa kirjekirjat, jotka kulkevat joskus tiheämmin ja joskus harvemmin. Toinen kummitytöistä ei osaa vielä kirjoittaa, mutta äidin avustuksella ja piirrustuksin viestit kulkee. Ja tärkeät kuulumiset tulee kerrottua vanhan ajan kirjemuodossa, kun aina ei ehdi kovin useasti näkemään. Ja annoin molemmille kummitytöille tehtäväksi värittää villasukat ja minä sitten neulon neulon ne. Ensimmäiset ovat valmiit! 
Ovatpa hauskan väriset! 
Toiset ovat hieman kirjavammat ja haastavammat neuloa- toivottavasti saan nekin tehtyä pian!
Täällä on oman tyttöni piirtämät design- sukat :)



tiistai 24. marraskuuta 2015

Mummon puikonjäljissä



Mummoni on neulonut tämän lapasen. 
En tiedä milloin, ehkä 30 -vuotta sitten. 
Mummo on ollut paremmilla mailla jo muutaman vuoden, tämä on yksi ihanista säilyneistä aarteista!
 Tämä on ollut tädillä säilössä. Tai oli toinenkin. Joku tai jokin vaan nakersi siihen mahdottomat reiät eli ihan riekaleiksi. Lapasella on kuitenkin suuri tunnearvo ja tätini halusi sen käyttöön, joten pyysi minua neulomaan sille parin. Miten hauska tehtävä olikaan!


Oli vaan hankala löytää samanpaksuinen ja -värinen lanka. Paksuus on sama, väri hieman eri, mutta tarpeeksi yhteneväinen. Peukalo oli hankala tehtävä, koska peukaloon mummo oli laittanut puikollisen silmukoita. Mutta tein mummon lapasen perässä.


Reiätkin onnistuin neulomaan varren alkuun samalla lailla :) Ja peukalon tein tosiaan mummon lailla. En ollut ennen neulonutkaan peukalon paikkaa näin. Olen joko nostanut silmukat puikolta langalle ja luonut uudet tilalle tai tehnyt lisäyksiä lapasen sivuun peukalolle. Eli projekti oli myös hyödyllinen, tuli opeteltua uutta tapaa.




Tätini oli onnellinen nähdessään lapasen :) 
Ja tällä tavalla mummon lapanen pääsee arvokkaaseen jokapäiväiseen arjen käyttöön. 
Enää ei otukset järsi tätä!


perjantai 20. marraskuuta 2015

Ikioma hattu


Ensimmäinen Oma valmis!
Olen haaveillut pitkään omista vaatemalleista ja niitä on muutama piirrettynä, mutta tässä ensimmäinen oikea versio: Hattu

Hattu on virkattu aikuiseen kokoon, joten pienen Prinsessani pää on hieman pieni sen sisään. Mutta olipa Prinsessani kärsivällinen malli, kun äiti ei osannut kuvata tarkkaan... Pitää kehittää kuvaustaktiikkaa, mutta hattuun olen supertyytyväinen. Lankana on Red Hearts, eli ei kutita. Ja korinpohja sopii vanhaan tyyliin rimpsujen sekaan :) Tekeillä on jo toinen hattu ja huivi. 
On niin mukavaa tehdä vaatteita, joissa ei ole yhtään suoraa reunaa! 
Rimpsua ja kukkaa ei voi koskaan olla liikaa!!!




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Lumoutunut


 Tällä viikolla olen pitkästä aikaa katsonut elokuvia. Lemppareitani ovat Pikku Naisia, Järki ja Tunteet, Pieni suklaapuoti, Beatrix Potter ja uutena tuttavuutena Saving Mr.Banks, joka kertoo Maija Poppasen luojasta ja tarinan muovaamisesta elokuvaksi Disneylle. Elokuvissa lumoaa tunnelma, kohtelias puhe ja etenkin ihanat vaatteet! Ehkäpä oikeasti siihen aikaan ihmisillä oli kylmä, mutta ihanat mekot ja villatakit lumoavat minut!

On ihanaa palmikkoa!



Ihana peruspyöreä virkattu kassi! ( Ja mikä tunnelma suklaapuodissa...)


Kukkapaitaa ja essua villatakin alla...


Paksumpi neuletakki ja kaikilla miehillä sliparit!


Ihania kuvioneuleita! Ja kaulukset!




Arkisempia, ruusuhuivin kera :) 


Ihanat sliparit ja hauskat kampaamolavasteet :) 


Lisää kauluksia ja erimittaista helmaa ja hihaa...



Ristipistokassi - aivan lumoava!!!!!


Pitsiä mekon reunoissa, ruusukuvioinen kangas...


Pitsiä joka puseron reunassa, aivan ihana pitsikaulus - samaa tunnelmaa kuin aiemmin lainaamissa kirjaston kirjoissa....


Näitä tekemällä olisi aivan ihana vaatemallisto...
Itseasiassa minulla on jo pari vaatekappaletta tulossa, omaa mallia... Yhdestä enää langat päättelemättä.. Sitten saatte nähdä.... 

Mutta haaveilu ja tunnelmointi on inspiroivaa!