perjantai 31. elokuuta 2012

Tuolin tuunausta osa 1


Meillä on ollut keittiöjakkara milloin missäkin käytössä ja nyt se oli maalausapuna ulkona kesällä. Ja sillehän arvatenkin kävi huonosti. Jakkara kaipaa hiontaa ja maalia, mutta pika-apu toimii myös hyvin. Trikookuteesta virkattu päällinen piilottaa ruman pinnan ja pehmentää tuolin ilmettä :) Ympyrä on aloitettu pyörittämällä lenkki sormien ympäri ja virkkaamalla lenkkiin ensimmäiset kiinteät silmukat, jolloin ensimmäisestä kierroksesta saa siistimmän, tiukemman ja sen kokoisen kuin haluaa. Perinteinen ketjusilmukka-aloitus on usein epäsymmetrinen. Tuunausta odottaa myös pikkujakkara ja kirpparilta ostettu kaunis tuoli. Huomenna juhlimme esikoisen synttäreitä ja ommelluista & askarrelluista somisteista on luvassa päivitystä viikonloppuna. Lapset askartelivat ihan innoissaan koristeita :)




maanantai 27. elokuuta 2012

Vauvan peitto



Olen joskus säästänyt anoppilasta tällaisen ihanan vihreän pussilakanan, josta nyt innostuin ompelemaan vauvan peiton. Pussilakana oli tahraton ja ihanan pehmeä, joten se on paras mahdollinen vauvanpeittokangas. Peitto oli ystävälleni, jonka mukavia vauvajuhlia tänään vietettiin :) Ohjelmassa oli myös perinteinen mahakakku ja kipsimaha sekä Amerikasta kotiutuneen ystävän järjestämiä ainakin minulle uusia leikkejä.

Peiton pitsi on ihan kaupasta ostettu ja ompelin kylkeen pitkästä aikaa Kesätuulia-merkin. Peitto sopii hyvin vaunuihin ja tytön kasvaessa mahdollisesti nukkeleikkeihin. Se mikä tästä peitosta tekee esittelemisen arvoisen, on että aplikoin tai tikkasin peiton ensimmäistä kertaa käsin. Mutta tein sen hillitysti ja huomaamattomasti, siitä pari alakuvaa. Näin sisällä täytteenä oleva pinnasuoja pysyy paikallaan myös pesussa. Aplikoidessa mieleen palasi, kuinka hauskaa kirjonta onkaan! Ja tämä peitto kannattaa kierrätystä, niinkuin minäkin! Eli kaikkea ei kannata heittää pois, eikä aina kannata ostaa uutta, edes lahjaksi :)




sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kukkamatto








Löysin pari viikkoa sitten mukavan näköiset kaapin nupit kaupunkireissulla ja olin ennenkin samantyylisiä katsellut, niin tarttuivat mukaan hymyillen. Sain ne heti paikalleen porattua ja valkoinen vessan matto sai väistyä inspiraation tieltä. Virkkasin vessaan vaaleanpunaisesta ja valkoisesta trikookuteesta kukkamaton, jonka kukkanen on samalla ohjeella virkattu kuin aiemmin esiintynyt pöytäliina. Ja kuvissa vilahtelee myös lävikkölamppu, joka löysi onnellisen uuden kodin muuton myötä tästä pikkuvessasta :) Maton loppuosa on pylväitä ja reunassa nirkot. Vessan nurkkaan on tulossa vielä kori vessapaperirullille valkoisesta trikookuteesta.

Viime aikoina olen ihan hurahtanut pitsien virkkaukseen ja olen taas aloittanut hieman liian monta työtä yhtä aikaa, niin valmistuvat melko hitaalla tahdilla :) Mutta mielessä siintää hieman jo joulu, kun viime vuonna en ehtinyt kenellekään valmistaa mitään, niin nyt jos saisin edes muutaman itse tehdyn lahjan valmistettua ;)

Ja iloitsen muutamasta uudesta lukijasta, kiitos! 
Syksyllä ehkä tulee päivitettyä blogia useammin, kun talo alkaa olla maalissaan!