Näytetään tekstit, joissa on tunniste villahousut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villahousut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. lokakuuta 2014

Villahousut ja tilkkuja


Nyt saa talvi tulla! Nämä villahousut aloitin jo viime talvena ja nyt sain valmiiksi. Olen ennenkin tehnyt kahdet samalla mallilla, mutta ohuemmasta villalangasta, nyt tein ilman ohjetta edellisistä mallia katsoen Seitsemästä veljeksestä. Oli siis sutjakkaa neuloa. 4-vuotiaalle sai jo neuloa lahkeeseen pituutta :) Pyllyn kohdall on perinteinen edestakaisin neulottu korotus ja ennen lahkeita lisätty silmukoita ja lahkeessa taas kavennettu. Ennen resoria olisi pitänyt kaventaa vielä muutama silmukka, että lahkeen resori olisi ollut kapeampi, mutta onpa nyt sellainen kuin on! Pakkassäille tervetuloa! Villasukat on puikoilla, niistä seuraavaksi!




Ja Twitterpeittohaaste on saanut ensimmäiset jonkun muun kuin minun tilkut: Kiitos Jonna!!!! 
Ihanaa peittomaniaa alkaa olla ilmassa!

Eli Twitterpeittohaaste on saanut nimensä, kun sain twitterissä sata seuraajaa viime syksynä täyteen ja silloin juhlistin sitä sadan tilkun tilkkupeitolla. Halusin antaa peiton hyväntekeväisyyteen, mutta arkiseen iloon. Edellisen sai vapaaehtoistyössä koko ikänsä viettänyt yksinhuoltajaäiti. Tämän syksyn peiton saa vakavasti sairastunut kolmen lapsen äiti. Ideana siis, että kaikki kenellä on aikaa voi neuloa tai virkata 15cm x 15cm tilkun ja lähettää sen minulle (Salavakatu 20, 15320 Lahti)

En tiedä olisiko liian suuri pala haukata, jos tavoitteeksi asettaa peitto jouluksi valmiiksi. Ja nyt tästä alkaa muodostua jo perinne, joten taidan ryhtyä tähän joka syksy! Eiköhän arkeen iloa kaipaavia tästä maailmasta löydy joka syksyksi.....  

maanantai 19. joulukuuta 2011

Villavaatteita lapsille






Kaivoin toissa talvena neulomani villavaatteet laatikosta esiin siinä uskossa, että kyllä pakkaset ja lumi vielä tänä talvena tulee. Housut ovat helpolla ohjeella ympäräneulonnalla tehdyt, takana pyllyn kohdalle lisätään silmukoita, samoin haarakiilan kohdalla, jonka jälkeen lahkeet neulotaan erikseen. Villapaita on Suuri Käsityö-lehden ohjeesta parin vuoden takaa. Mielestäni helppo, mutta näyttävä kuvio, ja lämmin! Nyt sopii kuopukselle :)

Ennen joulua olisi vielä tulossa virkattuja kruunuja, koristeltuja kynttilöitä ja virkattu piparitalo ja kuusenkoristeita, jos ehdin päätellä työt ja kuvata - Ovat siis viimeistelyä vaille valmiit :) Tänä vuonna olen ehtinyt valmistaa vain pari joululahjaa, mutta ne taitaa olla viisain paljastaa vasta ensi viikolla ;)