torstai 1. lokakuuta 2015

Peittohaaste

Huomenta!

Kuin kesäunien jälkeen Huomenta!, koska koko kesänä en ole saanut yhtään käsityötä valmiiksi! Juuri valmistumaisillaan olevat villasukatkin saivat jäädä sohvan nurkkaan, kun piti aloittaa uudet #twitterpeittohaaste -tilkut! Kaksi aikaisempaa peittoa löytyvät täältä ja täältä.

Eli idea lähti twitterissä, kun sain sata seuraajaa täyteen kaksi vuotta sitten. Päätin aloittaa haasteen, että jos jokainen seuraaja virkkaa tai neuloo minulle tilkun, niin saadaan yhdessä peitto kasaan hyväntekeväisyyteen. Mutta en halunnut peittoa millekään järjestölle, vaan arjen iloksi jollekin, jota elämä on kolhinut. Ensimmäinen meni rintasyövän sairastaneelle.

Vuosi sitten sain kaksi sataa seuraajaa twitterissä täyteen ja lähdin varovasti kyselemään josko osallistujia riittäisi toiseenkin peittoon. Ja kyllähän sitä löytyi. Ja toisen peiton sai aivosyöpään sairastunut kolmilapsisen perheen äiti. 

Ja nyt taas syksyn tullen huomaan, että kolmesataa seuraajaa lähestyy täyttymistään. Ja edellisen peiton jälkeen jo mietin, josko ottaisi tästä jokavuotisen perinteen. Joululahjaksi kumpikaan edellinen peitto ei ole onnistunut valmistumaan, mutta peitto on päässyt iloisesti ja saajan yllättäen perille. Eli haasteen voisi muuttaa vain #peittohaaste eksi.

Eli julistan kolmannen 
#peittohaaste  en alkaneeksi!

Eli jos sinulla on jämälankoja ja aikaa, niin 
- neulo tai virkkaa 15cm x 15cm tilkku ja postita se minulle. 
- Tilkku voisi olla näköisesi/ edustaa lempiväriäsi tai olla vaan jämälankojen hyödyntäjä. Ensimmäiseen peittoon sain yhden huovutetunkin tilkun ja senkin sai peittoon ommeltua kiinni. Villalankoja on edellisissä käytetty eniten ja värejä on mahtunut kaikenlaisia. Suurin osa tilkuista on olleet isoäidin neliöitä. Mutta voi olla siis minkälainen vaan, saaja löytynee lähiaikana.  
- Jos et itse osaa virkata, levitä viestiä ystävälle, äidille tai jollekin tutulle,
tai viime peittoon äiti ja tytär tekivät yhdessä yhden tilkun
- Osoite on Salavakatu 20, 15320 Lahti

Yhdessä iloa elämään!

9 kommenttia:

  1. Seitsemän jämälangoista virkattua tilkkua odottamassa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanaa!!! Ja kuoreen voi laittaa nimeni tai nimimerkin "kesatuulia"! Ja saa tehdä niinn monta kuin inspiraatiota riittää :)

    VastaaPoista
  3. Tulen mukaan virkkaamaan muutaman tilkun. Jämälankanöttöseni pääsevät hyvään käyttöön!

    VastaaPoista
  4. En ole mikään virkkaaja mieleltäni tai taidoiltani, mutta jos kuitenkin yritän.

    VastaaPoista
  5. Oliko paloilla joku deadline? :)

    VastaaPoista
  6. Ihana kun osallistujia tulee lisää! Ei ole deadlinea, kun ne ei ikinä pidä! Sitten kun tilkkuja on tarpeeksi niin kasaan peiton, luulen et tammikuussa ehdin peiton kasata!

    VastaaPoista
  7. Osallistun tähän äidin kanssa, hän virkkaa ja minä postitan. Ihana idea! :)

    VastaaPoista