keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vuoden ensimmäinen joululahja valmis!


Vihdoinkin valmista! 
Tämä Valkovuokkoliina on ollut oikein Akilleen kantapää koukkuaville käsilleni kevään ajan. Tämän oli tarkoitus valmistua viime jouluksi. No enpä ehtinyt, joten liinan oli tarkoitus päästä osaksi saajan sinistä sisustusta tammikuun syntymäpäiville. No eipä ollut liina vielä silloinkaan valmis, joten saaja saa liinan ensi jouluna. 

Liinan nimi on Valkovuokko ja harmiksi en muista kirjastosta lainaamani virkkauskirjan nimeä, koska jouduin palauttamaan kirjan ja piirtämään ohjeen lyijykynällä paperille. Ohjeesta oli järkyttävän vaikea saada selvää ja viimeiset kerrokset kestivät valmistua viimeiset kuukaudet. Ohjeen kuva on jossain twitter-kuvieni seassa, jos jotakuta kiinnostaa lyijykynähahmotelma... 

Valkovuokko on mielestäni yksi kauneimmista näkemistäni liinoista. Haluaisinpa itse tällaisen valkoisen, mutta saa nähdä jaksaako lyhyt kärsivällisyyteni liinan viimeisiä kierroksia ketjusilmukkoineen ja nirkkoineen. Liina siis koostui vain pylväistä, ketjusilmukoista ja nirkoista, etteipä ohje niin kovin monimutkainen ollut. Langan vyötekin pääsi hukkaan, mutta koukku oli numeroa 1.25. Nyt ehdin ihailla tätä jouluun asti :)




6 kommenttia:

  1. Ja mulla on äitienpäivä- ja toukokuun viimeisen päivän muistamisetkin vielä tekemättä :))
    Mutta kaunis on liinasi,onnellinen hän ken sen saa!

    VastaaPoista
  2. Todella upea, ihanan herkkä malli :)

    VastaaPoista
  3. Erittäin kauniin liinan olet virkannut! :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Ihanaa, että muutkin tykkäävät!! Sitä katsellessa mieli tekee yhä enemmän virkata itsellekin samanlainen, mutta tänään olen huovuttanut lasten kanssa ja jatkanut isoäidinneliötorkkupeiton valmistamista. Yllättävän monta neliötä tarvitsee yhteen peittoon!

    VastaaPoista