Huh vihdoinkin!

Siis kertakaikkiaan miten epäonninen käsityö!

En ole pitkään aikaan neulonut lapasia ja loin liikaa silmukoita, koska tein työn paksummilla puikoilla kuin normaalisti, eli lapasista tuli jättimäiset. 

Toiseksi tein toiseen lapaseen yhteen raitaan yhden kerroksen liikaa.

No ajattelin että saakoon olla se virhe mikä jokaiseen työhöni sisältyy. 

No kolmanneksi laps silppusi lapasia saksilla, jotka reiät sain juuri ja juuri rumasti paikattua...

Ja koska lapasista tuli suuret, ajattelin tehdä toiset lapaset sinne sisään. 

No näiden kanssa tietenkin tummanharmaa lanka loppui ja kärjet piti tehdä eri värillä. Mielestäni näistä tuli rumat (=tavalliset), mutta lohdukseni äiti ihaili, että onpa kauniit lapaset.

Ja onneksi lapasten saaja ilahtui lapasista. Olin helpottunut saadessani ne pois käsistäni. Mutta lapasinto sai buustia ja nyt on puikoilla parit muut lapaset :)

Nämä meni pari postausta sitten olevien villasukkien kaveriksi. Saaja totesi vain ettei voi käyttää kenkiä, koska muuten lapaset ja sukat eivät näy sävy sävyyn :D

Nyt se sitten tapahtui!

Voi arvaatteko yläkuvasta että mikä?

 No että laps otti sakset käteen ja leikkasi reiän valmiiseen käsityöhön!

9 vuotta ja neljä lasta siihen vaadittiin. Olen aina jättänyt virkkaukset ja neulomiset sinne missä viimeksi olen niitä työstänyt. Koskaan ei ole kukaan satuttanut itseään ja nyt ensi kerran laps tuhosi tehtyä työtä. Lapset ovat tottuneet käsitöihini, ja antaneet niiden olla kuin eivät näkisikään niitä. Mutta nyt kaksivuotias jostain syystä keksi leikata kolme reikää valmiin lapasen varteen. Nämä ovat menossa samanlaiset sukat saaneelle lahjaksi, mutta odottavat pääsyä kotiin, koska näistä tuli melko suuret ja aloin neuloa toisia lapasia näiden sisään. Ja tässäpä nyt tulos. Nyt täytyy siis antaa lahjaksi parsitut lapaset..... Pahemminkin olisi tietysti voinut käydä tai laps olisi voinut satuttaa itsensä. Nyt käytiin vaan 45min keskustelu, jotta kaksvuotias pyysi anteeksi. On neljäntenä lapsena hieman kovapäisempää sorttia. Sylissä istuminen ja 5v. isosiskon kannustava puhe tuotti tulosta. Kun kuopus sai sanan anteeksi sanottua, hän alkoi tanssimaan ympyrää :) Ja äsken vielä tuli nauraen ja tanssien luokseni ja sanoi "Äiti minä pyysin anteeksi" Niinpä rakas kuopus, opit ehkä jotain. Ja ehkä minäkin. Isommalle olisin ehkä ollut hieman vihaisempi. Ja surullisempi. Onneksi vaan alkuvarteen eikä keskelle lapasta.... Eikä Pentikin päiväpeittoon.... Mutta anteeksiannon ja saamisen ilo sai kaikki perheen kuusi jäsentä nauramaan :)

Näkymättömyys

Jos edellisen postauksen otsikko oli näky, niin nyt oli paniikki näkymättömyydestä.

Tytöt olivat eilen ulkona illalla päivällisen jälkeen ja olipa pimeässä vaikea erottaa pikkuruisia ihmisiä - onneksi meidän lapsilla on niin kova ääni, että löysin tytöt äkkiä. Mutta oli jännä ettei tyttöjäkään kummastuttanut liikuskella pimeässä metsän reunassa. 

Mutta äidillepä tuli paniikki ja juoksujalkaa kiikutin heijastinliivit tytöille ja illalla pikasormin tein toisen heijastinpipon valmiiksi. Nyt on toivottavasti näkyvämpää ulkoilua.... Pidän syksyn raikkaasta ilmasta, mutta pimeydestä pitää aina etsimällä etsiä sitä rauhoittavaa olemusta, ei tunnu automaattisesti pimeä kivalta. 

Toisen pipon neuloin yksoikein - yksnurin, ja lopputulos oli mielestäni sopivampi pieneen päähän kuin kaksoikein - kaksnurin.

Ja superkiitos Satu! Oli ihana saada iso kasa ihanan värikkäitä tilkkuja!!!! 

Twitterpeittohaaste 

siis taas käynnissä ja on ihana odottaa tilkkuja, jännittää enemmän kuin jouluna!

Tänä vuonna teemaksi muodostui 

Uusi elämä, unelma

koska ensimmäiset tilkut sain Unelmalta ja peiton saa tänä vuonna uuden sivun elämässään kääntänyt nainen. Joskus elämä on odottamattomasti raskasta itsestään riippumattomista syistä ja tarvitsee uuden alun elämälleen. Toivottavasti tuleva peitto on ilopilkku uuteen arkeen! 

Ja päivämäärää ei tilkkujen palautukselle tällä kertaa ole, koska ennenkään ne eivät ole pitäneet. Sitten kun tilkkuja on tarpeeksi, kasaan peiton.

Täällä tämän peiton aloitusteksti :)