Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululiina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululiina. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. marraskuuta 2012

Punaisia liinoja


Kokeilin myös tällaista mallia. Nämä ovat kupinalusen kokoisia ja en ole ihan varma, että tekisinkö näistä jouluisia kupinalusia vai yhdistelisinkö nämä isoksi joululiinaksi, pitäisi vaan virkata muutama lisää :) Ohje oli samasta ET-lehdestä 7/2012 kuin pari aiempaa liinaa. Mutta tuo keskikohta sopii ainakin viime vuonna tekemieni joulukuusenkoristeiden jatkoksi. Eli kuusenkoristeita tekee mieli virkata lisää :) Unelmana olisi pitsinen kuusi tänä vuonna.



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Joulua ajatellen





Olen jo hieman alkanut ajatella joulua, koska viime vuonna joulu tuli ja meni jotenkin nopeasti, kun asuimme kaksiossa talon rakentamisen ajan. Nytkään en vielä ihan päästä joulua valloilleen. Mutta onhan asia niin, että jos haluaa lahjoa tuttavia itse tehdyillä lahjoilla, on niiden valmistaminen aloitettava ajoissa. Esikoisellani on aivan superihanat eskariopet tänä vuonna ja ajattelin, että heille on annettava muistoksi jotain itse tehtyä. Heistä oli helppo helppo aloittaa jouluprojekti, jotain pientä ja sievää. Tämän liinan ohje on samasta ET-lehdestä 7/2012, kuin se vihreä tai valk kukkaliina. Ohjeet ovat selkeät ja yksinkertaiset. Liinan vamisti parisa tunnissa. Tässä siis ohje alla. 

Toivoisinkin näin joulun alla, että jaettaisiin täällä blogeissa kivoja sieviä ja pieniä joululahjaideoita :) Ja sen verran ajoissa, että ehtii ottaa vinkkiä kaikkien ideoista :) Nyt en tarkoita, että joulua juhlitaan jo näin lokakuusssa. Jouluna vasta juhlitaan, nyt vaan valmistellaan!