torstai 23. tammikuuta 2014

Korvikset ja twitterpeittohaasteesta


Minäkin halusin kokeilla korujen tekemistä! Näitä on mukava virkata ja vielä mukavampi käyttää! Löysin aivan ihania kukkamalleja, joista saa tehtyä toineen toistaan ihanampia korviksia, joten lisää varmasti teen, kun aika antaa myöden :) Olen taas aloittanut miljoona uutta projektia joululahjojen jäljiltä ja juuri sain viimeiset joululahjojen kuvat koneelle. Niistä siis lähiaikoina. Olen taas välillä töissä sairaanhoitajana ja töiden jälkeen, kun lasten kanssa touhuaa, ei puhtia jää enää virkkaukseen. Tämä vaihe oli tervetullut koko perheelle. Lapset tykkää, kun isi on kotona ja itse huomaan pitäväni myös työelämästä :) Vaihtelu virkistää sanonta pitää siis tässäkin kohtaa paikkansa :)



Mutta tähän projektiin riittää puhtia! Joulua ennen aloitin Twitterpeittohaasteen. Eli sain twitterissä sata seuraajaa täyteen ja ideaksi muodostui saada aikaiseksi ihana tilkkupeitto, jos jokainen seuraaja tekee yhden tilkun peittoon. No nyt seuraajia on jo 139 ja tietenkään ei jokainen lähtenyt mukaan projektiin. Aikakin on venynyt ja Saaja kirkastui matkan varrella. Nyt tilanne on siis se, että vielä ehtii lähettää 10cmx10cm tilkkuja, tai voihan ne olla vaikka 20cmx20cm :) "Hyväntekeväisyyspeiton" Saaja ehti kaiken kukkuraksi sairastua vakavasti ennen peiton saantia, joten peitto on nyt enemmän kuin tervetullut. Tilkkuja on nyt vasta 39, mutta tiedän että muutamia lähettäjiä on vielä. Mutta jos innostut niin tilkkusi on enemmän kuin tervetullut! Saaja on koko elämänsä vapaaehtoistyötä tehnyt henkilö, joka on sydämeltään lämpimin henkilö, jonka tiedän. Ja on elänyt koko elämänsä melko yksinkertaisissa oloissa työn luonteen vuoksi, mutta ei varmasti koe jääneensä mistään suuremmasta paitsi. Laitan vaikka kuvaa, kun Saaja saa peiton, jos hänelle se sopii. Eli postitusosoite löytyy alkuperäisestä twitterpeittopäivityksestä :)

2 kommenttia:

  1. Saako lähettää tilkkuja, vaikka ei oikein edes tiedä, mikä Twitter on?

    MaijaS

    VastaaPoista
  2. Tottakai! Superkiitos osallistumisesta!!!!! :)

    VastaaPoista