keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Sormineulontaa





Suuressa käsityölehdessä 9/2011 oli hauska ohje sormineulotusta huivista. En vain meinannut mistään löytyy kyseistä lankaa ja kun löysin, se maksoi hieman liikaa minun kukkarolle. Joten kokeilinpa ohjetta eri langasta kaksinkerroin. Tuli erinäköinen kuin lehden kuvassa, mutta mielestäni hauska. Silmukat elää omaa elämäänsä ja huivi muuttaa näköään riippuen siitä miten sen kieputtelee kaulaansa. Huivi oli todella nopea sormineuloa, kuten ohjeessa mainostettiinkin. Ja kokeilinpa tehdä samalla tavalla kolmiohuivia. Kolmiohuivista tuli mummojen huivi mieleen, mutta nythän kaikki vanha on muotia eikös vain? Kolmiosta haastavaa teki silmukoiden määrä, koska sormi toimi puikkona ja oma sormeni on aika lyhyt. Ja lopulta purin kolmion, koska tein kärjestä tylpän ja hapsut sojotti mihin sattuu, joten huivi ei ollut priimalaatua. Mutta pitkä huivi sai kodin tätini kaulasta :) Ja tätä aion tehdä joskus lisää. Tulitikut lisäsin yhteen kuvaan, jotta näkee vähän silmukoiden kokoa ja samasta kuvasta näkee myös hyvin kuinka neulos on aina oikeaa neulosta, vain suhteettoman suurilla silmukoilla. Kannattaa kokeilla!

5 kommenttia:

  1. Miten saat nuita muotoja tulemaan tuolla tekniikalla? minä osaan tehdä vain pötköä ja jos koitan ottaa reunasta silmukoita sormille niin saan aikaiseksi jonkin ihmeellisen putken. Haluaisin koittaa tuota kolmiohuivi-tyyliä.

    VastaaPoista
  2. Heippa! Tuo kolmiohuivi oli villi kokeilu ja oli vaikeaa saada tasaista jälkeä, varmaan olisi tullut parempi siitä oikeasta sormineulontalangasta. Mutta siis loin aluksi kaksi silmukkaa ja seuraavalla kierroksella neuloin molempiin kaksi silmukkaa ja seuraavalla kierroksilla tas reunimmaisiin kaksi ja taas seuraavalla reunimmaiseen kaksi oikein jne. Vaikeintahan tuossa on, että etusormenihan on vain ehkä viiden sentin mittainen ja lopussa silmukoita on monta kertaa sormeni verran, mutta istuin lattialle ja levittelin työtä välillä siihen ja ruttasin taas silmukat sormen ympärille. Kokeile vaan reilusti! Nopeastihan tuo valmistuu :)

    VastaaPoista
  3. Nyt pitää korjata, siis tottakai toisella puolella tein nurjia silmukoita, jotta sain aina-oikein neuletta. Eli siis toisella puolen oikeaa ja toisella puolen nurjaa neulosta :)

    VastaaPoista
  4. Ok. Eli mä en sittenkään osaa sitä oikeaa sormineulontaa, nimittäin muistelen sitä mitä ala-asteella opiskeltiin että lanka kierretään jokatoisen sormen etu- ja joka toisen takakautta, sitten takaisin vastakkaisilta puolilta ja vedeään se alimmainen kierto ylimmän yli. Siitä tulee silmukoita, mutta ainoastaan pötköä. Sulla on joku toinen tapa. Tilaanpa tuon ko. lehden Suurelta Käsityölehdeltä niin saan ohjeen. :) Kiitos vastauksesta, tämäkin kyllä auttoi!

    VastaaPoista
  5. Ahaa! Tein samanlaista pötköä, mutta pienempää sellaisella puisella tytöllä, jonka päässä oli neljä koukkua, johon kierrettiin lanka kuin sormiin ja se pötkö syntyi sitten puisen tytön alareunasta (lue pyllystä) ja tuotos oli nyöriä tai putkineulosta. Mutta huivit tein ihan perinteisillä silmukoilla, ja huivi olisi tosiaan kuulunut tehdä paksusta sormineulontaan tarkoitetusta langasta, joka oli kuin putkineulos kapeana. Lehden huivi siis paljon paremman näköinen kuin tuo omani. Ja kolmio oli siis ihan oma versio. Mutta sormineulontaan tarkoitettu lanka maksoi täällä Lahdessa 35e/kerä, ja siitä saa yhden huivin/kerä, niin en raaskinut sitä ostaa :)

    VastaaPoista