maanantai 20. helmikuuta 2012

Pupu pikkuprinsessalle




Ihanainen pikkuprinsessa B täytti viime viikolla 1-vuotta ja virkkasin lahjaksi pienen maskotin, pupun. Pupu sai päähänsä kruunun ja kaulaansa helmet ja käteensä tietenkin porkkanan :) Pupun sisällä on vanua ja helmet kaulassa on sormin virkattu ketjuilmukkaketju niinkuin oikean kokoisissa koruissa muutamia päivityksiä aiemmin. Jos joskus omistan sen virallisen "herkkupuodin", niin sieltä saa myös kruunupäisiä maskotteja ja kruunuja. Kyselyjä on tullut niin paljon, että haaveeni taitaa toteutua jo lähiaikoina, viimeistään joulumarkkinoille :)

lauantai 18. helmikuuta 2012

Herkkuja virkaten
















Herättelin taas henkiin haaveita herkkupuodista :) Oli mukavaa virkata muffinsseja ja Englannin lakuja, kun muut keskeneräiset käsityöt ovat niin suuritöisiä, etteivät ole hetkeen valmiita. Suklaaherkut hivelee aina mieltä ja vihdoin sain tehtyä vaaleanpunaisten muffinssien kaveriksi suklaamuffinssit. Englannin lakuja näin vain yksi päivä ajatuksissani ja heti oli kokeiltava miten toteutuvat käytännössä. Samalla virkkasin jouluna mieleen tulleita suklaakonvehteja. Muffinsseissa tuttuun tapaan herneitä täytteenä ja konvehdeissa ja pyöreissä lakuissa vanua. Näiden virkkaaminen on niin mukavaa, että jos olisi rohkeutta heittäytyä, virkkaisin vaan päivät herkkuja! Ja nyt on taas parempi kuvanlaatu kuvissa, kiitos mieheni! Matoista taidan ottaa uudet kuvat oikeassa ympäristössään, kun sinne joskus pääsevät :)

tiistai 31. tammikuuta 2012

Tilda-pupu pyyhkeellä




Tyhjensin puhelimen muistia ja siellähän oli kadonnut kuva pyyhettä kannattelevasta Tilda-pupusta. Pupun kaava on siis Tilda-pupun, mutta pyyhekangas ja pyyhe eivät liity Tildailuun mitenkään. Pupun kädet on vain ommeltu yhteen ja pyyhe pujotettu vapaasti käsien välistä. Niskaan olisi voinut ommella napillisen lenkin, niin pupun olisi saanut roikkumaan. Tein tämän kummipojalle silloin, kun tein kummitytöille jo aikaisemmin tänne arkistoidut puput. Samalla silmiin osui ystävälle lahjaksi tehty tyyny. Siinä merittävää on kirjailtu teksti: "Oma koti kullan kaunis". Esikoisella on tapana sanoa niin - On kuullut jostain kyseisen sanonnan, mutta muisti sen väärin. Ja mukavasti väärin muistettuna lausahdus on painunut mieleeni syvälle. Kuvien laatu on siis varmastikin jo järkyttävää tasoa, mutta ihania muistojahan nämä ovat :)

Nyt on työn alla suklaamuffinsseja, tossuja, torkkupeitto ja villasukat, mutta työt eivät ole hetkeen edenneet, kun joskus on tärkeämpää panostaa nukkumiseen, kun virkkuukoukku kädessä istumiseen. Kaikella on aikansa :) Ihana talvimaisema auringonpaisteineen piristäköön meitä kaikkia!