perjantai 12. elokuuta 2011

Päiväpeitto pojalle



Pari vuotta sitten tein esikoiselle tilkkupeiton samassa hyvässä ohjauksessa kuin nuo hauskat hatutkin. Yritin hieman jotain muuta kuin perinteisiä (mutta helppoja) saman kokoisia neliöitä. Muistaakseni oli aika haasteellista ommella peitto vanusisuksineen kasaan ja tikakkauksetkin paikalleen. Ja tällainen siitä tuli :) Peiton teon jälkeen tajusin, että kaikille lapsille täytyy tarjota samat jutut, ja niinpä kaapissa odottaa kankaat myös kahta muuta peittoa varten. Tai oikeastaan kolmattakin, koska aion tehdä Leeville uuden peiton. Ensimmäinen on nimittäin normaalin sängyn kokoinen ja nyt pojat nukkuvat pienemmissä sängyissä ja peitto on hankala taitella kolmeen osaan pedatessa. Muutenkin tuo tilkkuompelu koukutti taiteellisuudessaan ja monipuolisuudessaan. Olen saanut lahjaksi anopilta tilkkutyösetin, joka jatkossa helpottaa huomattavasti kankaiden käsittelyä. Ja tikkauksia voisin kokeilla käsinkin kirjoten, tai ainakin nimet koristeeksi. Eli toivottavasti seuraavan vuoden aikana ompelen kolme uutta (hienompaa :)) tilkkupeittoa, jotka koristavat lasten sänkyjä uudessa kodissa :)

1 kommentti: