perjantai 9. toukokuuta 2014

Ihanaiset pitsineulesukkani



Olen aina haaveillut palmikkosukista! Ja nyt kaivoin kaapista kirjan, jonka ohjeita joskus yritin ja purin ja piilotin kirjan kaappiin. Nyt rohkaistuin kokeilemaan ja onnistuin! Mutta kantapään kautta.... Suloisimmat sukat- kirjan kuva alempana. 

Ensimmäistä sukkaa tehdessä huomasin varren jälkeen tehneeni toiseen suuntaan kavennukset väärin, en ollut huomannut silmukoiden kiertoa ohjeesta. Ja päätin virheen antaa olla ja jatkoin eteenpäin purkamatta. Ja kantapään jälkeen huomasin tehneeni hieman suuren kantapään, mutta en antanut senkään haitata neulomista, vaan päätin onnellisena jatkaa. En halunnut purkaa! Ja kun sukka oli kavennuksessa, ihmettelin, kun kuvioon jää suora pätkä. Ja jaahas, olen tehnyt ensimmäisen kuvion jälkeen kaikki kuviot väärin! Joka kuvion toinen palmikko on väärässä paikassa. Mutta en edelleenkään halunnut purkaa! Mutta lopulta purin kavennuksen verran, koska sukka jäi nippanappa lyhyeksi ja tein pari kerrosta lisää. Mutta kuviot jäivät siis ekaan sukkaan vääriksi. 

No sitten oli edessä pohdinta tehdäkö toinenkin sukka samanlailla väärin vai oikein. Kyselin ystäviltä gallupia ja kaikki vastasivat samanlailla: Tottakai samanlailla väärin! Mutta minäpä tein toisin! Halusin nähdä miltä kuvio oikeasti näyttää, joten tein toisen sukan oikein :) Paitsi kantapään tein yhtä rumaksi. Miten sinä olisit tehnyt?
Mutta 
Olen niin onnellinen, että sain nämä sukat aikaiseksi!!!!!





Minulla on aina villasukat jalassa. Jopa vanehmpieni luona kyläillessä vaikka siellä on sisäläpötila hellelukemissa mummon palellessa villatakki päällä :) Eli ehkä olen perinyt jotain mummoltani..... 

Sukkani oli siis malli Sunshine

Ja tästä haaveilen seuraavaksi, mutta ensi silmäyksellä en ymmärtänyt ohjeesta paljoakaan... 
Malli Lindsey



Nämä pikkuiset sukat sain paikattua vihdoin, että Kuopus saa ne käyttöön :) Täällä postaus näistä pari vuotta sitten, kun valmistuivat isosiskolle, joka ei silloin ollut niin kovin iso. Eikä ole kyllä vieläkään <3




4 kommenttia:

  1. Ihanat! Sekä väärät että oikeat. :)
    Elämässä oppii välillä kantapään kautta, mutta pääasia että oppii uutta.

    VastaaPoista
  2. Kivat sukat. Tuossa kirjassa on aika kimurantteja sukanmalleja. Minä yritän neuloa ne kaikki....

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat! Tuo kirja on hyvä ja siinä on monta kaunista mallia. Minullakin on villasukat aina jalassa :) kesät talvet.

    VastaaPoista
  4. Tulipas hienot, onnea upeasti suoritetusta työstä! Minä sain vasta tuon kirjan, ja saman tekijän sukkia.rakkaudella on minulla myös. Yhtään paria en ole tehnyt, mutta kuvat ja mallit ovat niin kauniita, että käy se katselukirjastakin... Toivon mukaan uskaltaudun kokeilemaan joskus, vaikka sitten syssmmällä.

    VastaaPoista