perjantai 26. helmikuuta 2016

Kummitytölle sukat osa 2 ja Uusi blogi!




Minulla oli kummityttöjen kanssa yhteinen sukkaprojekti: He suunnittelisivat ja minä neuloisin. Meillä on kirjekirjat, jotka kiertävät välillämme, joihin tytöt olivat värittäneet sukat. 
Tyttäreni täältä! Nämä olivat kinkkisimmät! 
Ja nämä ovat myös ensimmäiset Kevään keskeneräiset- haasteen valmis työ! Jee!!!

Toinen suuri uutinen on, että olen päättänyt yhdistää tämän kässäblogini ja Puutarhablogini yhdeksi!
En pidä sanasta life style, mutta sitähän se varmastikin tulee olemaan. On ollut vaikeaa jakaa käsitöitä ja puutarhahommia, ovat niin lähellä toisiaan ja yhtä lähellä sydäntä. Sinne tulee varmasti jotain perheestä ja sisustuksesta. Toivon, että te kaikki lukijani siirrytte lukemaan uutta blogiani:





Näistä sukista tuli söpöt kuin karkki!
Toivottavasti miellyttävät pientä suunnittelijaakin!
Hän suunnitteli sellaisen siksakin, että jouduin laittamaan kutimen jo sivuun purettuani ne neljä kertaa. Mutta keskeneräisten loppuunsaattamisprojeksi sai minut innostumaan näistä ja sain kuin sainkin voimakaskuvioiset sukat aikaiseksi! Edellisessä postauksessa näkyy muut keskeneräiset työt, joita keväällä tulee näkymään.  


Samoin virkkuukoukulla on kattauksiin liittyviä juttuja ja puikoilla lisäprojekteja. Niistä lisää uudessa blogissa. Samoin arvonta tulossa uuden blogin kunniaksi lähiaikana. Myös twitterpeittohaaste nro 3 alkaa kasaantua ja neljäs on tosiaan suunnitteilla. Liityin tässä samassa muutoksessa myös instagramiin :) On aika aloittaa uusi vaihe bloggauksessa!

Toivon, että voimme yhdessä hyvillä mielin päästää tämän blogin eläkkeelle ja että 

näemme uuden blogin puolella!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti