maanantai 23. joulukuuta 2013

Rauhaisaa joulunaikaa kera pitsikoristein!



Nyt on kinkku melkein paistunut ja kuusi tuotu sisään. Koristelemme kuusen perinteisesti aattoaamuna ja siitä alkaa joulun vietto. Tänä vuonna tein taas kasan uusia pitsikoristeita kuuseen, ja osa pääsi jo maailmalle ennen kuin ehdin kuvata. Mutta luulen, että yksi ainoa malli jäi ilman kuvaa. Löysin ohjeet kirjoistani ja Dropsdesignin nettisivuilta, ja eniten tein omaa mallia, johon yhdistin kauneimman ja nopeimman mallin. Lasten kummit saivat kukin koristeita lahjaksi. Ja tänä vuonna virkkasin kuusentähtiä sekä viime vuoden mallilla että uudella pitsisellä mallilla. Ja toinen kuvissa olevista oli tilauksesta ja toinen vailla kotia :) 

Tärkkäsin koristeet tänä vuonna liimaseoksella, eli puolet Erikeeperiä ja puolet vettä. Mutta tähdet vaativat hieman enemmän liimaa, jotta pysyivät painavina pystyssä. Ja tärkkäsin jotain muutakin, jonka päivitän myöhemmin ;)


Nämä olivat mielestäni kauneimmat mallit


Ja nämä nopeimmat,
Eli näistä yhdistin ylimmän kuvan mallin :)


Ja nämä virkkasin verhokiinnikkeisiin ja alla olevat askartelukaupasta ostettuihin kehikkoihin. Tuli aika mukavia joulukukkia ja -tähtiä. Kulkunen toi mukavan lisän :)







Ja tässä kuusentähdet suihkussa olevan kuusen oksilla :) Eli yllä uusi malli ja alla vanha malli. Eli nämä mallit omiani. Haaveenani edelleen virkata näitä myyntiin, joten kysy rohkeasti, jos kiinnostuit! 


Loppulomasta päivittelen loput lahjat, jotka odottavat nyt paketoijaa :) 

Rauhallista ja ilontäyteistä joulunaikaa 
teille kaikille lukijoille ja käsitöiden ystäville!

1 kommentti: