lauantai 14. joulukuuta 2013

Nyt alkaa jo valmistuakin


Tämä joululahjojen tehtailija on haukannut suuren palan kakkua tänä vuonna! Olen aloittanut ainakin 12 lahjaa ja nyt vasta ensimmäiset valmistui, saapa nähdä kuinka moni saa lahjansa aattona ;) 
Ensimmäisenä valmistui pipot siskoksille jostain sekoituslangasta, kun villalanka kutittaa pieniä päitä :) Pojat suostuivat pipomalleiksi, jottei tarvitse ihmetellä miksi toinen pipo on niin pitkä. Se saa jäädä päälaelle "kasaan höpsölleen". Aiemminkin olen tehnyt pari makkaramallin pipoa ja täytyy kyllä edelleen olla sitä mieltä, että se on sekä hauskannäköinen että hyvä pysymään päässä kuin päässä. Ja molempiin piti tietystä virkata kukkanen mukaan, jonka ohje on muutama postaus aiemmin. 

Mutta kertokaahan mitäs teidän jouluvalmisteluihin kuuluu lukijat? Ovatko kaikki niin kiireisiä, ettei ehdi täällä virtuaalimaailmassa seikkailla vai oletteko te aloittaneet lahja- ja leipomistouhut tarpeeksi ajoissa? Joulu on vuoden ihaninta aikaa, niin muistuttelen tässä itselleni että kiireestä huolimatta olisi syytä rauhoittua ja pysähtyä "näin sydämeeni joulun teen" tunnelmaan :) Lasten iloa on niin sykähdyttävää seurata!



Ja twitterpeittohaaste on edelleen käynnissä, koska joulukiireet painaa päälle ja projekti saa vuoden loppuun lisää aikaa. Eli vielä ehtii hyvin, jos olisi vielä innokkaita neliön virkkaajia :) Kiitos viimeisimmästä neliöstä Jonskulle Täällä ollaan-blogiin! Ja kiitos ihanasta joulukoristeesta! Roikkuu keittiön kynttelikössä :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti