sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kukkamatto








Löysin pari viikkoa sitten mukavan näköiset kaapin nupit kaupunkireissulla ja olin ennenkin samantyylisiä katsellut, niin tarttuivat mukaan hymyillen. Sain ne heti paikalleen porattua ja valkoinen vessan matto sai väistyä inspiraation tieltä. Virkkasin vessaan vaaleanpunaisesta ja valkoisesta trikookuteesta kukkamaton, jonka kukkanen on samalla ohjeella virkattu kuin aiemmin esiintynyt pöytäliina. Ja kuvissa vilahtelee myös lävikkölamppu, joka löysi onnellisen uuden kodin muuton myötä tästä pikkuvessasta :) Maton loppuosa on pylväitä ja reunassa nirkot. Vessan nurkkaan on tulossa vielä kori vessapaperirullille valkoisesta trikookuteesta.

Viime aikoina olen ihan hurahtanut pitsien virkkaukseen ja olen taas aloittanut hieman liian monta työtä yhtä aikaa, niin valmistuvat melko hitaalla tahdilla :) Mutta mielessä siintää hieman jo joulu, kun viime vuonna en ehtinyt kenellekään valmistaa mitään, niin nyt jos saisin edes muutaman itse tehdyn lahjan valmistettua ;)

Ja iloitsen muutamasta uudesta lukijasta, kiitos! 
Syksyllä ehkä tulee päivitettyä blogia useammin, kun talo alkaa olla maalissaan!




2 kommenttia:

  1. Oih, miten kaunis! Ja nuo nupit ovat minunkin suosikit, pitkään mietin osanko noita vai turkooseja. Päädyin turkooseihin, meillä ne tulevat kesämökille!
    Tuo matto on namu!

    VastaaPoista
  2. Ihana matto! Olet kyllä tosi taitava virkkaaja!

    VastaaPoista