sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tuolin tuunaus osa 2



Tuolien tuunausprosessi jatkui jakkaralla, joka myös oli apuna maalaushommissa, ja jonka pelastin veljeni kaatopaikkakuormasta :) Ensin halusin päällystää tuolin hillitysti vaaleilla sävyillä, mutta kaksi väriä eivät aivan riittäneet, joten jouduin vaihtamaan suunnitelmaa. Eli nyt meillä on Järkkyjakkara, Hippituoli, Piilopalli tai Unelmatuoli, miksi ikinä sitä haluaa kutsua :) Ja joku kyseli että millä kiinnitin edellisenkin päällisen, niin otinpas jakkaran nurjalta puoleltakin kuvan: Eli narulla kiristettynä jalkojen ympäri rusetille. Seuraavana tuolin tuunausvuorossa kirpparilta ostettu valkoinen kaunis tuoli, joka saa uuden kangaspäällisen.

Ja kiitos taas parille uudelle lukijalle! On mukavaa huomata, että blogiani seurataan! Ja kurkatkaa myös Kesätuulian twitteriä, sieltä löytyy aina kaikenlaisia keskeneräisiä töitä (varsinkin, jos päivityksiä tänne tulee hrvemmin) ja kurkkauksia perheemme arkeen. Twitteriähän voi seurata, vaikka ei siellä tiliä omaisikaan. Twitteriin löytyy linkki blogin oikeasta yläreunasta :)







5 kommenttia:

  1. Kiva tuolinpäälinen. Näitä samoja olen miettinyt itsekin. Miten teit viimeiset kerrokset?Samanlaisestiko kun korien reunat? Eli lisämättä silmukoita? Mitää tästä tuumasta tarttua työhön kunhan tämän muuttoruljansin saan päätökseen.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun heti kommentoit! Valkoisen tuolin reunan tein virkkaamalla viimeisillä kierroksilla vain toisen silmukan lenkin läpi, jolloin reuna alkaa kääntyä, eli samanlailla kuin korin pohjan jälkeen kääntää reunaksi. Tämän tein kolmanneksi ja toiseksi viimeiset kierrokset lisäämättä silmukoita ja viimeisen kierroksella kavensin muutamaa silmukkaa pienemmäksi, niin päällisen reuna kääntyi lunnollisesti tuolin reunan mukaan.

    Kommentteja on kyllä mukava saada!

    VastaaPoista
  3. Pirtsakka!
    Meilläkin on pari tuollaista jakkaraa, voisi "uudistaa" ne virkkamalla pehmusteen niille.

    VastaaPoista
  4. ihanan pirteä jakkaranpäällinen:)!!

    VastaaPoista