tiistai 25. helmikuuta 2014

Omille pojillekin pipot ja rättivertailu



Tein joulun tienoilla kummipojalle heijastinpipon ja nyt sain omien poikien pipot valmiiksi. Kuvien väri on hassu, koska halusin heijastinlangan näkyviin ja alakuvassa aurinko paistoi sisään ikkunasta :) Pojat itse halusivat laittaa Mikki Hiiren ja Haukku-koiran kasvojensa eteen. Tupsun tekeminen ei ollut ihan viimemuistissa, mutta kai sitä melkein voi näihin löysiinkin tyytyväinen olla. Vaikka talvi taitaakin olla melkein ohi, kai sitä pipokelejä vielä riittää. Onhan sitä vielä miehen säärystimet ja pojan villahousutkin vielä kesken.... Eli jännityksellä odotan tulevia säitä :) Helmililjat nostavat jo kukkapenkissä päätään....



Ja nyt löysin vanhat kuvat uudesta ja käytetystä rätistä - ovat otettu jouluna. Eli kokoa ei kannata katsoa, koska uusi on alunperinkin isompi kuin vanha. Mutta väri on vanhassa pysynyt ja eipä ole oikeastaan edes nukkaantunut. Hyvältä näyttävät vierekkäinkin!




maanantai 24. helmikuuta 2014

Kalamiehen pipo


Tai tarkemmin perhokalastajan pipo. Tämä oli tilattu malli, jo ennen joulua. Pääsin Porvooseen mukavalle joulunalusmatkalle ja kiitokseksi lupasin pipon. Mutta haaste osoittautui hankalammaksi kuin luulin. Yritin googletta mallia, mutta eipä löytynyt haluamaani. Kaikkea muuta kyllä... Piirsin siis paperille kuvaa ja silmukoissa kuva ei ole yhtä hieno: Lopputulokseen en ole tyytyväinen, koska kuvio ei ole yhtä pikkutarkka tai viimeistelty kuin halusin. Kalastajankin mielestä perhoon oli tarttunut ennemminkin rapu :D Musta oli toiveväri etteivät kalat pelästy ja pipon koko osui sentään oikeaan. Eli tämä on nimetty nyt prototyypiksi ja uuden aion tehdä kun löydän paremman langan = vielä ohuempi villalanka..... Eli pitää mennä ihan oikeaan lankakauppaan :) Kalastajan veljellä oli huippuhieno villalätsä ja se jäi mieleeni muhimaan - josko sellaisenkin ehtisi virkata :)


Nyt lomalla on ehditty kuurata talo lattiasta kattoon, koska saimme vieraaksemme sen, jota ei kukaan halua lomalla..... Toivoa aina sopii, että itse säästyy taudilta, mutta eipä taida onnistua, kun lapsia ja pyykkiä pesee.... Mutta kaikki nukahtivat nopeasti (josko mahtavat nukkua koko yön), niin nyt on hetki aikaa virkata lapsille pipoja ja miehelle säärystimiä juoksulenkeille :) 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pikkutytön yksinkertainen pontso


Lastemme serkku täytti kolme vuotta pari viikkoa sitten ja prinsessaa ihailevalle & mekkoja rakastavalle pikkutytölle valkoinen pörrölankainen pontso taitaa olla melko helppo lahjavalinta. Alakuvassa pontso näyttää keltaiselta, mutta on kyllä ihan vitivalkoinen. Lanka oli hankala purkaa (pakko myöntää, että muutama virhe sattui tuossakin käsityössä...) mutta kaunis valmiina noinkin yksinkertaisessa mallissa :) Malli on muuten omani, mutta kukkaneliö on kirjasta "Virkkaa kukkia, neliöitä ja reunapitsejä" (Claire Crompton) Kirjassa on muitakin mahtavia malleja ja olen juuri virkkaamassa villamekon reunaa, mutta siitä myöhemmin lisää :)



Tässä kuva kukkaneliön ohjeesta, mutta 
Photoboothilla otettu nopeasti, että kuvan laatu on huono ja vielä peilikuva:




lauantai 22. helmikuuta 2014

Superhauska kirpparilöydön tuunaus




Kirpparilla oli kolmella eurolla nuken sitteri. Edellinen merirosvokangas pitsin kera ei kuitenkaan ihan ollut mieleen, joten ulkoasu sai vaihtua :) Vanha pitsi ja vyö saivat jatkaa elämäänsä uuden kankaan kaverina ja sitteristä tuli hienompi kuin osasin kuvitella! Kirpparit/kierrätys on loistojuttu, sillä toisen romu on toisen aarre! Ja tämä oli kyllä tyttöjen mieleen! 
Löysin myös maailman kauneimmat kahvikupit ;) Ja kahdellakin kirpparilla oli virkattu lasinalusia lasiympyröihin, eli virkattu lasinalunen oli jämäkämpi, kun sisällä oli pyöreä lasi. Kiva idea!




maanantai 17. helmikuuta 2014

Pikkuliina kevätmielelle


Kälyni oli bongannut tämän ohjeen muistaakseni Suuresta Käsityölehdestä jonkin aikaa sitten. Oli suunnitellut virkkavansa liinan tyynynpäälliseen. Lehdessä taisi olla koristeena muistikirjan päällä. Itsekin innostuin kokeilemaan, kun oli niin erikoinen ohje. Oli niiiiiin piiitkäää pylvästä ja hauskahan siitä tuli. Itsekin saatan tämän tyynynpäälliseen ommella, kun oli jo aiemmin mielessä tehdä pellavakankaasta verhoihin (jotka kesken :P) sopivat tyynynpäälliset kukkien ja perhosten kera. Että jääpä tämä liina muhimaan. Nyt koristakoon keittiön pöydällä tulppaanien kaverina :)


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kauluri lapselle ja lapseni virkkaa!!!!!



Lapset  ovat perineet isomummon neuloman kaulurin, joka on ollut kovassa käytössä miehelläni ja nyt jo neljännellä lapsellamme. Kauluri on täydellinen, ohuesta langasta neulottu, venyy tarpeen mukaan ja on villaa. Kauluri on yksivuotiaan kokoa ja nyt halusin tehdä kolmevuotiaallemme kaulurin. Mallia otin silmämääräisesti ja Nalle-langalla puikot viuhumaan. Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikka täydellisyydestä omani on kaukana.... Mutta alla kuva alkuperäisestä sinisestä Täydellisestä mallista :)





Ja Esikkoni on oppinut virkkaamaan!!!! Miten iloiseksi se minut saakaan! Joskus vuosi sitten yritimme, mutta Esikolta puuttui kiinnostus ja Väliveljeltä innostusta löytyi, mutta sorminäppäryys ei riittänyt. Nyt siis Esikko oppi koulussa silmukoiden salat ja Väliveli tulee taas vauhdilla perässä. Nähdessään isoveljen virkkaamassa, pikkuvelikin sai muutaman silmukan aikaiseksi. Kyllä kilpailu on kovaa veljien välillä! Kolmivuotiaallakin tahtoa käsitöihin olisi, mutta hankalaahan se niin pienelle on. Onneksi on pahviset ompelukuvat ja iso muovineula! :) On niin mukavaa, jos/kun lapset innostuvat itse kokeilemaan!


lauantai 15. helmikuuta 2014

Rättimaniaa ja peittoasiaa



Tein muutaman rätin ja innostuin töissä puhumaan virkattujen bamburättien puolesta ja työkaverit innostuivat heti kokeilemaan rättejä :)  Heidän kokemuksiaan odottelen innolla, sillä yksi räteistä pääsi siivousalan ammattilaisen kotiin. 

Rätin ideahan siis piilee siinä, että Bambu on luonnostaan hygieninen, imukykyinen ja uudelleen käytettävä, eli ekologinenkin, ja ennen kaikkea kaunis piristys arjessa. Mieheni jäätyään isäkuukaudelle kodinpyörittäjäksi totesi "Sehän toimii oikeesti". Eli paras palaute mitä rätille voi saada! Otin kuvankin samasta langasta virkatusta käytetystä ja upouudesta rätistä päällekäin, mutta hukkasin kuvan johonkin koneen maailmaan. Kuvasta näkyi, että puoli vuotta käytössä ollut rätti oli ehkä hieman kutistunut, mutta säilyttänyt värinsä ja yllättävän vähän nuhjuuntunut. Näytän kuvan heti, kun löydän sen! Rätin saa (ja pitää) siis pestä 60´, eli mukavaa on vaihdella rätin väriä mielialan mukaan :)



Ja twitterpeittohaasteeseen mahtuisi vielä osallistujia, jos joku nopea haluaa vielä lähettää tilkkuja. Idea peittoon tuli siis loppusyksystä twitterin puolella, kun sain sata seuraajaa täyteen. Sata seuraajaa = sadan tilkun tilkkupeitto hyväntekeväisyyteen. Mutta laajensin projektia tänne blogiin ja tuttaville, koska peitosta olisi muuten tullut vauvan peiton kokoinen. Nytkin peitosta ei ole tulossa suuren suuri, mutta alkaa olla jo peiton kokoinen. Tilkut ovat siis 10 x 10cm ja neulottuja tai virkattuja. Tilkut ovat hienoja+tekijänsä värisiä. Kun peitto on valmis, julkaisen kaikkien osallistujien nimet, nimimerkit/blogilinkit. Peiton saa vapaaehtoistyölle omistautunut arjen sankari. Eli koska en ole vielä päättänyt millä värillä kirjavan peiton kursin kasaan, ehtii vielä (mielellään:) lähettää tilkkuja :) Eli ensi viikon lopulla peitto alkaa muodostua! Alla maistiaisia:


Ja kirpparivälilehdelle laitan joululta ylijääneen virkatun kuusentähden, jos joku haluaa ajatella jo ensi joulua :)