maanantai 25. kesäkuuta 2012

Nuken sängyn uudet peitteet

Vanhat peitteet:






Sängyn hauska runko:



Tyttärellä oli kesäkuussa nimpparit ja löysin kirpparilta aivan valloittavan ihanan sängyn, mutta siinä oli  hieman runsaat kankaat ja päätin tehdä siitä oman näköisen. Olipa siis kerran kirpparisänky, joka sai uuden ilmeen :) 








Ajattelin, että sängyllä olisi helpompi leikkiä nukeilla, jos sivusta edes näkee sisään. Sängyn päätyihin ompelin samaa pitsiä, jota löytyy peitosta ja tyynystä. Tytär oli innoissaan projektissa mukana ja sanoikin sänkyä kuvatessa: "Minä teltan haluan!" Eli katsotaan josko kirpputorin kankaita ei saakaan heittää pois, tai sitten projekti jatkuu vielä uuden teltan ompelemisella. Mutta yksinkertaisella ompelulla saa jo paljon aikaan :)

Tässä vielä aikaisemmin tekemiäni nuken peittoja. Muumipeiton virkkasin jo esikoistani odottaessani. Sydänpeiton virkkasin sisaren tyttären nuken leikkeihin jo ehkä kymmenen vuotta sitten ja tilkkupeitot ompeli joskus jämäkankaista. Toiseen innostuin kokeilemaan grazy quilt- tekniikkaa, jossa ommellaan eri kokoisia paloja yhteen ja leikataan lopulta reunat siisteiksi. Tilkkutyöt on aina hauskoja, vaikka lopputulos päätyisikin vain nuken leikkeihin :)



lauantai 23. kesäkuuta 2012

Pampulapyyhepitsiä





Talvella kaivoin anopin kirpparille meneviä tavaroita ja siellä näin yhdessä pyyhkeessä pitsiä, josta tuli lapsuus mieleen. Se näkemäni pyyhe oli sininen, mutta lapsuuteni pyyhkeet olivat kelta-vihreitä. Halusin kokeilla miten sellainen pompula-pitsi syntyy ja sain kuin sainkin aikaiseksi saman näköistä :) Tein vain vähän hillitympää vihreää. Ripustuslenkin tein ihan yksinkertaisesti. Aikaisemmin olen virkannut pyyhkeeseen pitsiä viimeksi ala-asteella. Nyt jotenkin kesä innostaa pitseilemään! Parhaillaan yritän virkata pitsihattua tyttärelle, katsotaan tuleeko siitä sopiva, vai päätyykö se tärkätyksi hedelmäkulhoksi :)






tiistai 19. kesäkuuta 2012

Äidille virkattu matto


                                 





Äiti toivoi synttärilahjaksi mattoa ja kuvittelin tekeväni ruskean Juhannusruusumaton. Menimme yhdessä kudekauppaan ja  äiti näki siellä keinutuoliin tehdyn "pehmusteen", joka oli kaunis & aaltoileva, ja halusi vielä valkoisen maton. Onneksi siis kysyin sankarin mielipidettä! Näinpä päätimme yrittää samaa kuviota ja helppoahan se oli, kiinteitä silmukoita vain takimmaisesta lenkistä, ei koko silmukan läpi, jolloin . Mattoon meni vain hurjan paljon trikookudetta (1.2m x 2m ehkä 7.5kg), koska kaunis aaltokuvio vetää kasaan ja näin matto on hurjan painava. Mutta kaunis. Ja äitikin oli tyytyväinen mattoon, kun ei halunnut pitsistä versiota :) Nyt on vaan melko pienet kuvat.



maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kakkuja - nekin kätten töitä




Tästä ei ole tulossa leivontablogi, mutta halusin päivittää tänne nämä syötävät kätten työt. Ylimmäisen kakun tein ystäväni vauvakutsuille ja kakku onnistui toisella yrittämällä. En ole leipuri, leivon yleensä vain suklaaleivonnaisia ja pullaa ja tietenkin synttärikakut lapsilel, joten tässä oli haastetta. Katsoin netistä malleja, mutta olivat hieman liian hienoja malleja minulle, mutta kyllä omassa kakussanikin on kaikki olennainen :)








Alemmat kukkaset tein kakkukurssilla, jolle pääsin kaason roolissa polttareissa. En olisi ikinä uskonut, että kakkujen tekeminen on niin hauskaa! Kakkumassojen maku ei aina häikäise, mutta ulkonäkö kyllä!  Tämähän oli samaa puuhaa, jota tein nukkekotiruokien kanssa, hieman isompia vain :) Mutta tähän hommaan voi jäädä helposti kiinni, kun tykkää näpertelystä. Itse inspiroiduin myös työkaluista: oli erilaisia veitsiä, pehmusteita, kuppeja, pallopäitä ym. Ja teimme myös valkoiset kukat, jotka värjäsimme pölyvärillä. Samoja työkaluja voisi käyttää nukkekotiaskarteluissa! Mutta tässä vielä linkki kakkukurssin pitäjän sivuille cakkuja , jos joku halua ihailla todella kauniita kakkuja!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Virkattu pitsiliina









Innostuin alkuviikosta ET-lehteä (nro7/2012) selaillessani pitsiliinoista. Siellä oli useammankin pitsiliinan virkkausohje ja niitä aion kokeilla heti perään, mutta tässäpä ensimmäinen - mallia Kukka :)
Ohje oli erittäin selkeä kuva, ei tarvinnut miettiä nirkkoja, kun ne oli kuvattu ketjusilmukoin ja kiintein silmukoin palloilla & pilkuilla kuvaan. Ohje oli siis helppo ja mukavan nopea työstää. Ohjeessa on vain ketjusilmukoita, kiinteitä silmukoita ja pylväitä. Tein kolmosen koukulla Kotiväki- langalla, kakkosen koukulla olisi ehkä tullut sirompi, mutta olen erittäin tyytyväinen tähän, ihka ensimmäiseen pitsipöytäliinaani. Ja tuli hyvä mieli, kun sain kesäistä valmiiksi! Kuvasin alle vielä ohjeen.



tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesän tuulia






Olipa kerran vanhan talon omistajan jättämä ruma oranssi lamppu keltaisessa eteisessä. Jossain vaiheessa elämää lampun kupu sai kyytiä ja tilalle tuli lävikkö varjostimeksi. Lampun kupu kulkeutui parissa muutossakin mukana ja nyt virkkasin rumaan oranssiin kupuun yhtä ruman oranssin amppelin. Sisälle istutin krassin siemeniä ja toivon, että krassit kukkivat runsaasti oransseja ja keltaisia kukkia, niin rumasta tulee kaunista :) Nyt sieltä pilkistää jo lehtiä, joten toivoa on!

Tänään aloitin virkkaamaan ihania pitsiliinoja, joiden ohjeet löysin jostain vanhasta ET-lehdestä. Näin kesällä tekee mieli jättää villavirkkaukset sikseen ja keskittyä kukkasiin ja kauniisin kesämaisemiin. Mutta alla vielä kuva muutamasta keskeneräisestä projektista. Voi olla että villamattoon ja villaiseen torkkupeittoon malttaa palata vasta syksyllä, mutta lelukorit ja rahit lastenhuoneeseen olisi kiva saada aikaiseksi :)