torstai 29. maaliskuuta 2012

Mikki Hiiri- asu






Meillä vietettiin naamiaissynttäreitä pari viikkoa sitten ja esikoisellemme en löytänyt mistään Mikki-korvia ja siitä se ajatus sitten lähti. Virkattu häntä ja napit punaisiin housuihin, musta trikoopaita ja virkatut korvat. Mustaksi maalattu nenä olisi kruunannut asun, mutta sitä poika ei antanut tehdä. Poika oli iloinen "Buzz-lightyearin" ja "Prinsessan" rinnalla :) Juhlissa oli aikamoinen vipinä ja vilske, mutta hauskaa oli, myös aikuisilla!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Koreja lapsille ja kodinhoitohuoneeseen








Korien virkkaaminen on todella mukavaa hommaa! Teen vielä lastenhuoneeseen sinisen ja turkoosin korin. Värillinen trikookude on hieman ohuempaa kuin valkoinen. Toiseen valkoiseen tein pienet nypylät reunaan, niin näyttää hieman pitsiseltä. Isommat korit käyvät vaikka rantakassista, reilut sangat mahdollistavat kassin kantamisen vaikka olkapäällä. Tähän jää koukkuun :)

Nyt palaan jatkamaan äidin synttärilahjaa, iso matto alkaa jo painaa sylissä :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Virkattu räsymatto pussilakanoista







Halusin kokeilla virkata vanhoista pussilakanoista, kun niitä riittää joka nurkassa. Nämä ruskeat kukalliset sain anopilta. Ensin siis revin ne suikaleiksi. Leikaten olisi saanut siistimmät reunat ja kuteen olisi voinut myös silittää, mutta itse jaksoin silittää yhden kerän ja sitten totesin, että se ei työskentelyä paljoa nopeuta. Ehkä silittäminen auttoi kudetta pysymään virkattaessa oikeinpäin, ettei kankaan nurja puoli kääntynyt päälle päin. Mutta tämä matto näyttää nyt reilusti räsyltä :) Matto on virkattu Juhannusruusumaton ohjetta hieman muuttaen. Ylimmässä kuvassa on pala uuden kodin lattiaa, mutta matto pääsee takakuistille ruskeaksi maalattujen pirttikalusteiden kaveriksi :) Kesää odotellen!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Pannulappu vanhasta patjakankaasta




Äidillä oli nimpparit ja päätin yllättää äidin kamalista kamalimmalla lahjalla - äitin ja isän yli 30v. vanhasta patjasta tehdyllä pannulapulla. Sisällä on askartelukaupasta saatavaa rullavillaa, joka käy eristeestä tai vaikka tontun parrasta, jouluksi ajattelin siitä ommella pieniä "villakoreja". Mutta nyt käytin sitä pannulapun eristeenä. Rumaakin rumempi, mutta siksi niiiin kaunis ja muistorikas! Pannulapulla kun ottaa ihania pullia uunista, voi muistella niitä mökkiviikonloppuja 80-luvulla, kun olimme mökillä ja söimme metsämansikoita mökin edestä tai kävimme isän kanssa saunasta hangessa. Tällä viikolla äidillä on synttärit ja lahja on kesken, joten nyt ei kun virkkuukoukku käteen ja mattoa jatkamaan, vielä uupuu metri :)


Niin ja kiitos Sohvaneulomolle tunnustuksesta! Tunnustuksen ideahan on kertoa bloginpitäjälle tykkäävänsä blogista ja jakaa tunnustus jollekin, jonka ajattelee sen ansaitsevan. Tässä tunnustuksessa tehtävänä on myös kertoa itsestään 7 faktaa. Eli tässäpä ne minusta:

1. Olen ensi viikolla vasta 30 vuotta
2. Olen kolmen ihanan lapsen äiti ja yhden miehen vaimo
3. "Oikealta" ammatiltani olen sairaanhoitaja
4. Meille valmistuu kohta oma koti, jossa on talitinttitapettia
5. En ole koskaan juonut kahvia
6. Heikoin kohtani on pyykin viikkaaminen kaappiin ja kaapin pitäminen siistinä (ja silittäminen)
7. Tykkään suklaasta vähän liikaakin

Ja tämän tunnustuksen haluan jakaa Neulanhaltijalle , joka on erittäin taitava käsityön ammattilainen ja jakaa osaamistaan ja ideoitaan mukavasti blogissaan!

Ja kiitos blogissani vierailleille! 10 000:n kävijän raja on ylittynyt - nyt on syytä juhlaan! Kiitos!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Tytölle pehmokirjaimet








Askareissa on tällä hetkellä lapsille tilkkupeitot ja pari mattoa, niin piti tehdä jotain mukavaa ja nopeammin valmistuvaa välillä. Nämä kirjaimet tein tyttären sängyn yläpuolelle uuteen kotiin, nyt koristavat vielä pinnasängyn reunaa. Tuntuu kuin uusi koti olisi askeleen lähempänä, kun saa jotain mukavaa uuteen kotiin tarkoitettua käsiinsä. Ompelu oli muuten mukavaa, mutta E-kirjain tuotti hankaluuksia, kolmas vasta onnistui. Kirjaimet roikkuvat helminauhoilla itse virkkaamassani pitsissä. Näistä samoista kankaista valmistuu tytölle tilkkutäkkikin, kuten alimmaisesta kuvasta voi visioida. Pojat toivoivat itselleen samanlaisia, tosin autokuvioilla :) Nyt trikookuteesta lelukoreja virkkaamaan!